sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Saivartelusta ja helvetin kylmästä

Eräs ystävä pyysi laittamaan saivartelublogiin ilmauksesta "saatanan kylmää". Tai "helvetin kylmää", joka tuonee ilmauksen sisäisen ristiriidan vielä paremmin esiin.

Tämänlaisesta ilmauksesta saivartelu on kuitekin vähän liian ilmeistä, jotta ryhtyisin siihen täällä. Kirjoitan asiasta nyt kuitenkin, koska saan samalla avattua sitä, millaista saivartelua tässä blogissa harrastetaan.

Ongelma "helvetin kylmä"-ilmauksessa on, että kuka tahansa (normaaleilla älynlahjoilla varustettu) ihminen tajuaa sen olevan vähän hassu viimeistään siinä vaiheessa, kun siitä huomautetaan. On myös ilmeistä, mikä sen ongelma on: helvetissä pitäisi olla kuuma eikä kylmä, joten "helvetin kylmä" on oksymoroni. Tästä ilmauksesta voi siis hyvin saivarrella, mutta siitä saivartelu ei ole typerää, eikä siitä siten saisi mitään kiinnostavaa irti.

Typerä saivartelu sen sijaan on sellaista, jossa tartutaan ilmaukseen jossa ei tavallisen ihmisen mielestä olisi mitään outoa. Tätä ilmausta pyritään sitten tulkitsemaan ilmeisen järjenvastaisesti. Vaihtoehtoisesti otetaan muutama kaikkien hyväksymä premissi ja rakennetaan niiden päälle, sivuuttaen kokonaan pari muuta ilmeistä premissiä jotka romuttaisivat koko päätelmän. Tämänlainen menettely on typerää, koska kuka tahansa normaali ihminen näkisi, etteivät saavutetut päätelmät tai tulkinnat ole pitäviä.

En siis tule ottamaan puheeksi "helvetin kylmä"-tyylisiä ilmauksisia, joista saivartelu on loogista mutta ei ole typerää. Otan tänne vain päätelmiä, jotka ovat sisäisesti loogisia, mutta samaan aikaan täysin idioottimaisia.

Joskus saatan poiketa tästä säännöstä, mikäli minulle tulee spontaanisti mieleen jokin täysin typerä päättelyketju joka elegantisti "selittää" ristiriitaisen ilmauksen. En kuitenkaan ala kehittämään sellaisia väkisin. Typeryyteni on oltava spontaania, tai se ei ole aitoa typeryyttä.

4 kommenttia:

  1. Sitä paitsi, ilmaus "helvetin kylmä" on siitä vähän hankala, että aika monet teologitkin ovat kautta historian väitelleet siitä onko helvetti itseasiassa tulta vai jäätä - debaatti mikä on myös jättänyt kaunokirjallisuuteen jälkensä. Esim. Danten tulkintaan helvettien kerroksista joista viimeiset (joista vihonviimeisessä itse Paholainen asui) olivat hyytävää ikijäätä. Tällöin voidaan myös olettaa, että siellä oli erittäin kylmä. Tällöin ilmaus "helvetin kylmä" on itseasiassa mitä loogisin.

    VastaaPoista
  2. Eikö sen kuuluisan ryssän helvetin pitäisi ainakin olla paikkana siitä koleammasta päästä?

    VastaaPoista
  3. Pitääkin ottaa käyttöön selventävä ilmaus "ryssän helvetin kylmä".

    VastaaPoista
  4. Pohjoisten alkuperäiskansojen uskontojen mukaan helvetissä on kylmä.

    VastaaPoista